Tilkka viiniä, kiitos. Ei, se ei ole blogitekstin arvoinen asia, paitsi että on silloin, kun on selvinnyt sairaspäivästä lapsen kanssa. Jokainen vanhempi tietää, mitä on kun lapsi sairastaa: ei jaksa, mutta silti kyllästyy, ei syö, vaikka on nälissään, on väsynyt, mutta ei silti saa unta.
Jokainen vanhempi tietää myös sen, että sellaisissa sairaspäivissä on myös ihanat hetkensä: Se, kun syli on maailman paras paikka ja siinä käpertyneenä sohvan tai sängynnurkkaan ei oikeastaan haluaisikaan olla muussa tehtävässä, kuin sylinä. Se, kun löytyy vaikka sellainen kirja, josta molemmat nauttivat - meillä se on juuri nyt Pöö pöö pöllö - ja jonka parissa vierähtää oikeasti jokunen tovi ilman ajatustakaan sairastamisesta. Se, kun voi vaan pötkötellä. Vaikka se kyllästyttääkin pidemmän päälle, niin onhan se toisaalta myös hetkittäin aika ihanaa, etenkin silloin, kun kyse ei ole mistään kovasta taudista, vaan pienestä kuumeesta, niin kuin meillä tänään.
Mutta tuo Nina Ruokosen Pöö pöö pöllö (2015) - ihana kirja! Meille se tarttui vahingossa kirjastosta matkaan, ihan vain siksi, että kirjan nimi ja kansikuva olivat "ihan mua". Ei teos nyt mitään tiitiäistasoa ole, mutta omassa kielelläleikkimissarjassaan huippu. Ja kuvitus on tietty ainakin tuo meidän pikkuepelin - ja myös äidin - mieleen. Suosikeiksi ovat nousseet "Höperöt pöperöt" ja "Pölypunkkari" sekä "Kai-niminen täi". Sellaista sanoilla ja ideoilla hupsuttelua, sanoisinko. Ihanaa riimittelyä ja äänteillä hulluttelua, pienten lorufanien mieleen taatusti.
Mutta nyt on aika huokaista ja todeta, että sellainen päivä. Tilkasta viiniä on vielä vähän jäljellä. Sen nautin sohvalla. Yksin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti