Yhtä varma merkki syksyn tulosta kuin Nuuskamuikkunen reppu selässään lähtemässä kohti yksinäisiä seikkailuja ovat toiset reppuselkäiset: ne vaeltavat sankoin joukoin joka aamu vääjäämättä kohti päämääräänsä ja yhtä tietoisina kohteestaan he iltapäivän tunteina hiipivät takaisin koloihinsa.
Näitä tallaajia on monenlaisia. Kaikista hellyyttävimmillä tallustajilla on reppu lähes saman kokoinen kuin he itse. Heidän vuosittainen, syksyisin alkava seikkailunsa on vasta aluillaan. He kulkevat ehkä hieman pelokkaina, vältellen kenties niitä suurempia, jotka ovat jo aika päiviä sitten kasvaneet repuistansa ohi. Jo aamukasteen vielä viivähdellessä syksyä itsepintaisesti uhmaavilla lehdillä nämä pienet, ahkerat taapertajat jo miettivät, mitähän uutta tämä päivä tuo tullessaan. Suurimmalla osalla koululaisista tuosta viattamuuden ajasta on kulunut jo muutama tovi.
Koittakaapa tuota pienten koululaisten reseptiä edes kerran tämän syksyn aikana. Ajatelkaa, että koulu on seikkailu, täynnä uusia asioita, uusia tuttavuuksia, uutta tietoa, uusia kokemuksia. Ehkä aamuinen vaellus kohti edessä häämöttävää rakennusta, jota kutsutaan kouluksi, ei olekaan niin kamala. Ehkä päivästä tulee hitusen mukavampi. Tai sitten ei. Mistä minä tiedän. Paitsi omasta kokemuksesta. Hitusen lapsenomaisuutta ja uteliaisuutta tekevät syksyisistäkin päivistä ainakin aavistuksen hauskempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti