Tänään on hyvä päivä!

Tässä on nyt käyty koulua vasta muutamia viikkoja, ja jo nyt kuulee joka nurkasta kommentteja ”tää on tylsää”, ”mä en jaksa”, ”väsyttää” ja ”toi on ihan tyhmä”. Mitä ihmettä! Nuoret ihmiset elämänsä parhaassa iässä ovat suu vinossa ja mieli maassa! Olisiko nyt asennemuutoksen paikka?

Joka aamu sanon itselleni ”tänään on hyvä päivä”. Ja kumma kyllä, se riittää aika pitkälle. Perjantaina totesin itselleni ”tänään on hyvä päivä”. Matkalla töihin autooni tuli vika. Mutta ei se haitannut, koska päivä oli hyvä – soitin korjaamoon, hoidin itselleni laina-auton, tunnissa asia oli selvä. Ei äksyilyä, ei harmia, koska ...arvaatte varmaan, silloin oli hyvä päivä. Eilen sain jalkaani mielettömän krampin. Sattui. Mutta taas olin sanonut itselleni, että ”tänään on hyvä päivä”, joten saatoin silti lähteä lenkille, vaikka jalka vihoitteli. Satoi kaiken lisäksi vähän vettä, mutta se ei haitannut, koska... nii-in, herätessäni olin todennut, että tänään on hyvä päivä. Illalla tein lenkin vielä uudestaan, ja silloin mp3:sta loppui paristot. Siinä olisi voinut jo kirota hyvän lenkkifiiliksen menettämistä, mutta en minä – jatkoin biisien hyräilyä mielessäni. Ai miten se onnistui? Koska mieleeni oli iskostunut lause ”tänään on hyvä päivä”.

Aamu on paras hetki päättää, millainen päivästä tulee. Päivä sujuu paljon hauskemmin, kun hymyilee jo valmiiksi kotoa lähtiessään. Hyvässä lykyssä käy niin, että hymy tarttuu johon kuhun toiseen, ja voitte yhdessä todeta, että ”tänään on hyvä päivä”. Aika yksinkertaista. Kokeilkaapa!

Tänään on hyvä päivä!

Ajatelmia ihanille yläkoululaislle

Yhtä varma merkki syksyn tulosta kuin Nuuskamuikkunen reppu selässään lähtemässä kohti yksinäisiä seikkailuja ovat toiset reppuselkäiset: ne vaeltavat sankoin joukoin joka aamu vääjäämättä kohti päämääräänsä ja yhtä tietoisina kohteestaan he iltapäivän tunteina hiipivät takaisin koloihinsa.

Näitä tallaajia on monenlaisia. Kaikista hellyyttävimmillä tallustajilla on reppu lähes saman kokoinen kuin he itse. Heidän vuosittainen, syksyisin alkava seikkailunsa on vasta aluillaan. He kulkevat ehkä hieman pelokkaina, vältellen kenties niitä suurempia, jotka ovat jo aika päiviä sitten kasvaneet repuistansa ohi. Jo aamukasteen vielä viivähdellessä syksyä itsepintaisesti uhmaavilla lehdillä nämä pienet, ahkerat taapertajat jo miettivät, mitähän uutta tämä päivä tuo tullessaan. Suurimmalla osalla koululaisista tuosta viattamuuden ajasta on kulunut jo muutama tovi.

Koittakaapa tuota pienten koululaisten reseptiä edes kerran tämän syksyn aikana. Ajatelkaa, että koulu on seikkailu, täynnä uusia asioita, uusia tuttavuuksia, uutta tietoa, uusia kokemuksia. Ehkä aamuinen vaellus kohti edessä häämöttävää rakennusta, jota kutsutaan kouluksi, ei olekaan niin kamala. Ehkä päivästä tulee hitusen mukavampi. Tai sitten ei. Mistä minä tiedän. Paitsi omasta kokemuksesta. Hitusen lapsenomaisuutta ja uteliaisuutta tekevät syksyisistäkin päivistä ainakin aavistuksen hauskempia.